Koiranruoka -vertailu

Tiedätkö mitä koirasi syö?

Tässä koiran pienimuotoisessa raaka- ja kuivaruokien vertailussa on mukana koirille suunniteltuja täysravintoja. Tein vertailun tuotteista, joita minulle oli aiemmin suositeltu. Todennäköisesti kaikki vertailussa olevat tuotteet, jotka ovat täysravintoja täyttävät NRC standardin, johon sekä FEDIAF että AAFCO nojaavat ja huomioivat viranomaisten (EVIRAN ja EU:n) asettamat vaatimukset täysravinnoille.

Vertailua tehdessä huomasin, että osa valmistajista ei ilmoita tuotekohtaisia suhteita pakkausaineistossaan eikä verkkosivuillaan. Tämän vuoksi jätin Suomalaisen ja Norjalaisen koiranruokavalmistajan kokonaan pois vertailusta, koska heidän tuotteistaan en löytänyt lainkaan lihan, luun, sisäelinten, kasviksien tai vihannesten välisiä suhteita. Minua henkilökohtaisesti ruokamerkkiä valitessa kiinnostaa myös tuotekohtaiset osuudet esimerkiksi kuinka paljon lihaa täysravinto sisältää ja kuinka paljon lihan osuudesta on sidekudosta, rustoa tai jännettä.

Vertailun edetessä selvisi, että lisäravintoaineiden käyttäminen jakautuu ruokavalmistajien kesken. Esimerkiksi Mush ei lisää ruokaan lisäravintoaineita ja vitamiineja, koska heidän mukaansa raaka-aineissa on ravintoaineita jo itsessään riittävästi. Tämä perustuu Mush valmistajan mukaan ruoan tuoreuteen ja käytettyihin raaka-aineisiin. Vertailussa olleet muut valmistajat lisäävät ruokaan lisäravintoaineita.

Tämä vertailu perustuu valmistajien antamiin tuotetietoihin tuotepakkauksissa ja heidän verkkosivuillaan. Linkit kaikkien vertailussa olevien ruokavalmistajien nettisivuille löytyvät tuotteiden otsikoista.

Ravintoaineet
/100 g

MUSH Vaisto® Harmaa

Kalkkuna-kana-lammas-ateria

992 kJ/ 237 Kcal /100g

MUSH Vaisto® Punainen

Sika-nauta-lohi

875 kJ/ 209 Kcal /100g

Arden Grange Adult

Kana ja Riisi

414.0 kcal/100g

Acana Meadowland

Kana-kalkkuna- Kala
385.0 kcal/100g

Maukas
Vieno

Broileri
786,5kJ / 100g

Proteiini / Raakavalkuainen 14.2 % 14.9 % 25 % (Min.) 33 % 17,1 %,
Rasva 20 % 15.5 % 15 % (Min.)17 % 12,5 %
Kalsium 2.24 % 1.6 % 1.1 % (Min.) 1.1 % 660 mg
Fosforia 0.7 % 0.9 % 0,75 % 0.9 % 640 mg
Raakakuitu 0.8 % 0.7 % 2.5 % (Max.) 6 %, 1,4 %
Kosteus 62 % 63 % 12 % (Max.) 12 % 64,4 %
Tuhka 6.2 % 3.7 % 7 % max. 7 % 3,2 %
Luun määrä 8 % 8 %

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

10 %
Lihan, sisäelimien ja rasvan osuus 57 % 76 % 27 % sisältäen mukaan luun, sisäelimien, rasvan, jänteiden ja sidekudoksen osuudet. 70 %
sisältäen luun, sisäelimien, rasvan, jänteiden ja sidekudoksen osuudet.

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

Rustot, jänteet ja sidekudos 9 % 11 %

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

X ei merkintää

Ei tietoa valmistajan pakkausaineistossa, ei tietoa verkkosivuilla.

Lisätyt lisäravinteet.ja vitamiinit. Vaistojen raaka-aineet ovat todella tarkkaan valittu, jotta kaikki tarvittavat ravintoaineet tulevat raaka-aineista ilman tarvetta lisäravinteille tai vitamiiniseoksille. Tämä ei onnistuisi, jos raaka-aineet eivät olisi tuoreita ja jos jokaisella ainesosalla ei olisi oma tarkoituksensa kokonaisuudessa. Tästä syystä Vaistoihin ei tarvita lisäravinteita. Vaistojen raaka-aineet ovat todella tarkkaan valittu, jotta kaikki tarvittavat ravintoaineet tulevat raaka-aineista ilman tarvetta lisäravinteille tai vitamiiniseoksille. Tämä ei onnistuisi, jos raaka-aineet eivät olisi tuoreita ja jos jokaisella ainesosalla ei olisi oma tarkoituksensa kokonaisuudessa. Tästä syystä Vaistoihin ei tarvita lisäravinteita. Omega-3 0.99%, Omega-6 2.72%. Nutritional Additives (Per Kg): Vitamin A 18,000 IU, Vitamin D3 1,300 IU, Vitamin E 126 IU. Glukosamiini.

Zinc chelate of amino acid hydrate 500mg, Copper chelate of amino acid hydrate 100mg, Manganese chelate of amino acid hydrate 67mg, Calcium iodate anhydrous 2.4mg, Selenised Yeast (inactivated) 65mg, Antioxidant (rosemary extract).

Calcium / Phosphorus (min.) 1.1 % / 0.9 % Omega-6 / Omega-3 (min.) 2.5 % / 0.6 % DHA / EPA (min.) 0.15 % / 0.1 % Glucosamine (min.) 700 mg/kg Chondroitin sulfate (min.) 1500 mg/kg  Glukosamiini (lisätty 200 mg / 100 g), lisätty D-vitamiini (123 KY / 100 g), lisätty sinkki (9,5 mg / 100 g).
Kasvikset, vihannekset, marjat 5% 5% Sisältää maissia

X määrä

Ei tietoa ainesosan osuuden  määrästä valmistajan pakkausaineistossa tai verkkosivustolla.

30% Sisältää jäävuorisalaattia

X määrä

Ei tietoa ainesosan osuuden  määrästä valmistajan pakkausaineistossa tai verkkosivustolla.

Viljat 26% Sisältää pellavansiemenrouhetta

X määrä

Ei tietoa ainesosan osuuden  määrästä valmistajan pakkausaineistossa tai verkkosivustolla.

Tuoteselosteet
Ainesosien järjestys selosteessa kertoo mitä koiranruoka sisältää eniten. Tarkemmat koostumustiedot ja määrät puuttuvat monilta valmistajilta.

Mush Vaisto harmaa
Koostumus: Kalkkuna 40% (liha, luu, rusto), broileri 35% (liha, luu, kivipiira, nahka, sydän, rusto, maksa), lammas 20% (luu, liha, keuhko, rusto, maksa), kasvikset 5% (pinaatti, parsakaali, lehtisalaatti), kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, kananmuna < 1%.

Mush Vaisto punainen
Koostumus: 
Sika 47 % (liha, luu, keuhko, maksa, sydän, rusto), nauta 38 % (liha, maha, keuhko, sydän, rusto), lohi 10 % (lohi ruotoineen), kasvikset, hedelmä ja öljyt 5 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, camelinaöljy). Luumäärä 8%, maksaa 5%

Arden Grande Adult
Koostumus: Chicken, (chicken meat meal 27%, fresh chicken 5%), rice 26%, maize, refined chicken oil, beet pulp, chicken digest, whole dried egg, krill, yeast, whole linseed, minerals, prebiotic FOS, prebiotic MOS, yucca extract, glucosamine, MSM , chondroitin, cranberries, nucleotides.

Acana Meadowland
Koostumus: Deboned chicken, deboned turkey, chicken giblets (liver, heart, kidney), turkey giblets (liver, heart, kidney), chicken meal, catfish meal, whole green peas, red lentils, pinto beans, pollock meal, chicken fat, chickpeas, green lentils, whole yellow peas, sun-cured alfalfa, catfish, whole eggs, rainbow trout, herring oil, natural chicken flavor, chicken liver, chicken cartilage, dried kelp, whole pumpkin, whole butternut squash, kale, spinach, mustard greens, collard greens, turnip greens, carrots, apples, pears, freeze-dried chicken liver, freeze-dried turkey liver, pumpkin seeds, sunflower seeds, zinc proteinate, mixed tocopherols (preservative), chicory root, turmeric, sarsaparilla root, althea root, rose hips, juniper berries, dried lactobacillus acidophilus fermentation product, dried bifidobacterium animalis fermentation product, dried lactobacillus casei fermentation product.

Maukas Vieno
Koostumus: Broileriliha, kalkkunanluut, jäävuorisalaatti, broilerinmaksa, puolukka, kurkku, panimohiiva pellavansiemenrouhe, kylmäpuristettu kasviöljy, merilevä, glukosamiini (lisätty 200 mg / 100 g), lisätty D-vitamiini (123 KY / 100 g), lisätty sinkki (9,5 mg / 100 g).

Koiranruoat testissä

Koiralle itsetehtyä kotiruokaa, kuivaruokaa vai raakaruokaa?

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-11-27-kello-20-05-20

Tärkeintä on, että koira voi hyvin. Itsetehdyssä kotiruuassa hyvänä puolena on se, että tiedät tarkoin mitä koira syö. Voit valmistaa suuren määrän kerralla ja pakastaa ruoka-annokset. Kotiruokaa valmistetaan lihasta, kalasta, kanasta, munasta, riisistä, viljoista ja kasviksista. Kolmasosan pitäisi olla lihaa tai muita eläinkunnan tuotteita. Jos valmistaa koiran ruoan itse, tulee silloin olla hyvin perehtynyt siihen mitä koira tarvitsee.

Raakaruokinta tarkoittaa raa’alla ruualla ruokkimista, koiralle luontaisella ja lajinomaisella tavalla. raakaa lihaa, luita, sisäelimiä ja vihanneksia. Raakaruokinta on valmistajien avulla muuttunut huomattavasti helpommaksi kun saatavilla on myös valmiit täysravinnot  joihin löytyy myös pennuille omat tuotteensa. Jos raakaruokinta kiinnostaa kannattaa lukea täältä aiheesta lisää: Miksi Barf?

Kuivaruoka on varmaan vieläkin yksi suosituimmista koiranruokalajeista sen edullisemman hinnan vuoksi. Jotkut antavat kuivaruokaa ja raakaruokaa yhdessä.

Mikä on koiralleni parasta?

Koiranruoka valikoimaa riittää ja omalle karvakorvalle haluaisi antaa parasta mahdollista ravintoa. Kauppojen pursuavaa tarjontaa silmäiltäessä on kuitenkin vaikeaa hahmottaa eroavaisuuksia, mikä on hyvää ja mikä huonoa? Koiranruoan valintaan vaikuttavat koiran ikä, liikunnan ja virikkeiden määrä sekä mahdolliset allergiat ja puutokset. Tässä alla muutama hyvä apuväline hyvän tuotemerkin löytämiseksi.

Nyt markkinoinnille on tullut huomattavasti laadukkaampaa kuivaruokaa joka on ilmakuivattualihaa pennuille ja aikuisille koirille. Laadukkaissa ilmakuivatuissa tuotteissa on yli 98% tuoretta lihaa. Kannattaa tarkastella pakkaustietoja huolellisesti.

Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitoksen DOGRISK-tutkimusryhmä tekee koirien terveyteen, ruokintaan ja jalostukseen liittyvää poikkitieteellistä tutkimustyötä. Ohessa linkki tutkimukseen ruokinnan vaikutuksesta:
INFLUENCE OF NUTRITION AT YOUNG AGE ON CANINE HIP DYSPLASIA.
   Lataa täältä tutkimusaineisto.

”The results indicate that raw food fed at young age could protect German Shepherd dogs from CHD. The study also suggests that the feeding cooked meat, bone and cartilage should be avoided, because they might increase the risk of CHD.” 

Alma_12_viikkoaEläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma PENNUN RUOKINNAN JA ELINYMPÄRISTÖN VAIKUTUS ATOPIAN KEHITTYMISEEN KOIRALLA

”Tutkimuksen päälöydöksenä voidaan pitää 2–6 kuukauden iässä syödyn kypsentämättömän tuoreruuan suojaavaa vaikutusta atopialta. Sairastumisriskiä pienensivät myös pennun ulkoilun ja auringonvalossa vietetyn ajan suuri määrä, kuten myös vesilätäköistä juominen. Sen sijaan runsas kuivamuonan syöminen ja nahkaisten puruluiden pureskelu lisäsivät riskiä sairastua atopiaan.”

Lähde: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135166/Paasikangas%20Anne.pdf?sequence=1

Tiedätkö mitä koiranruoat tarkalleen sisältävät?

vertailuTässä tekemässäni pienimuotoisessa koiran raaka- ja kuivaruokien vertailussa on mukana koirille suunniteltuja täysravintoja.  Koiranruoka vertailun löydän täältä.